ETUSIVU
HOITOKOTI
HENKILÖKUNTA
PALVELUT
HINNASTO
YHTEYSTIEDOT
Hoitokoti
Hoivakoti Pajulinnussa vallitsee kodinomainen tunnelma. Tästä esimerkkinä on ruokasalimme perinnenurkkaus, jossa on 1800-luvun kangaspuut.
Kaikki tilat, 680 neliömetriä sijaitsevat yhdessä kerroksessa, joten kodissa on helppo kulkea rollaattorilla tai pyörätuolilla. Ulkoilualueet ovat myös sellaiset, että siellä pystyy hyvin liikkumaan apuvälineiden kanssa.
Jokaisella asukkaalla on oma huone, jonka voi halutessa sisustaa mieleisekseen omilla huonekaluillaan ja rakkailla esineillään. Talossa on myös valmiiksi sisustettuja huoneita intervallihoitoa tarvitseville.
Yhteisissä tiloissa on mahdollista viettää aikaa toisten vanhusten seurassa vaikka käsitöitä tehden ja askarrellen tai osallistua laulu-, musiikki- ja lukuhetkiin.
Pesänsä on peipollakin,
Kontiollakin kotonsa
- ihminenkö ilman olisi?
Eino Leino

